...

Lapin yliopisto

Vieraile verkkosivulla

Tietoja työnantajasta

Pohjoisen puolesta – maailmaa varten

Euroopan unionin pohjoisin yliopisto sijaitsee Rovaniemellä, Napapiirin tuntumassa. Lapin yliopisto on kansainvälinen opetuksen ja tutkimuksen keskus, joka edistää kestävää kehitystä, hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja korkeimman opetuksen kautta.

Tiede- ja taideyliopistomme koulutus- ja tutkimusaloja ovat kasvatustieteet, matkailu ja liiketoiminta, oikeustiede, taideteollinen ala ja yhteiskuntatieteet. Yliopisto kouluttaa Suomessa liki neljänneksen juristeista ja kolmanneksen taideteollisen alan korkeasti koulutetuista osaajista.

Tutkimuksessa painottuu kaksi monitieteistä ja kansainvälistä alaa: arktinen ja pohjoinen tutkimus sekä matkailun tutkimus. Näiden profiilialueiden sisällä korostuu lisäksi kolme monitieteistä painoalaa: palvelumuotoilu; pohjoinen hyvinvointi ja muuttuva työ; sekä kestävä kehitys, oikeus ja oikeudenmukaisuus. Yhteisten tutkimuskohteiden lisäksi kaikilla tiedekunnilla ja tutkimusta tekevillä yksiköillä on omat tutkimusprofiilinsa.

Työnantajan sijainti

Löydä samanlaisia työnantajia

...
KTH Royal Institute of Technology Tukholma, Ruotsi 110 avointa työpaikkaa
...
KU Leuven Leuven, Belgia 84 avointa työpaikkaa
...
ETH Zürich Zürich, Sveitsi 69 avointa työpaikkaa
...
Ghent University Gent, Belgia 68 avointa työpaikkaa
...
Karolinska Institutet Ruotsi 58 avointa työpaikkaa
Lisää työnantajia

Kiinnostavia artikkeleita

...
5 Reasons to Pursue Your PhD at EMBL European Molecular Biology Laboratory (EMBL) 4 min arvioitu lukuaika
...
The genetic detectives discovering who we really are University of Turku 5 min arvioitu lukuaika
...
Deciphering the Gut’s Clues to Our Health University of Turku 5 min arvioitu lukuaika
...
Understanding Users to Optimise 3D Experiences Centrum Wiskunde & Informatica (CWI) 5 min arvioitu lukuaika
...
Harnessing the Rhizosphere to Protect Our Soil Free University of Bozen - Bolzano 5 min arvioitu lukuaika
Lisää artikkeleita