Luonnonvarakeskus ja Helsingin yliopisto hakevat Luomuinstituutin johtajaa kaudelle 1.1.2025 - 31.12.2028.
Luomuinstituutin (LI) johtajan tehtävänä on vastata LI:n toiminnasta ja taloudesta sekä rakentaa aktiivisesti monialaista luomututkimusta tukevaa hankekantaa LI:lle asetettavan ohjausryhmän strategisten linjausten mukaisesti yhteistyössä LI:n tutkija- ja asiantuntijaverkoston kanssa.
Johtaja raportoi Luomuinstituutin toiminnasta Luonnonvarakeskuksen (Luke) pääjohtajalle ja Helsingin yliopiston rehtorille sekä LI:n ohjausryhmälle. Johtajan toimipaikka sijaitsee Helsingin Viikin yliopistokampuksella ja johtajan työnantajaorganisaationa toimii Luke.
Hakijalta odotamme
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa tohtorin tutkintoa sekä vahvaa johtamiskokemusta. Kokemus tutkimuksen, tutkimusryhmien ja -verkostojen johtamisesta on toivottavaa. Johtajalla tulee lisäksi olla perehtyneisyyttä elintarvikkeiden arvoketjuun ja luomuelinkeinon tarpeisiin. Hakijan eduksi luetaan kokemus ja näytöt tuloksekkaasta kansainvälisestä ja kansallisesta yhteistyöstä sekä tutkimus- ja kehitysrahoituksen hankinnasta. Tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä, hyvää paineensietokykyä sekä kotimaisten kielten lisäksi hyvää englannin kielen taitoa.
Tarjoamme sinulleMeille on erityisen tärkeää henkilöstömme hyvinvointi sekä innovaatio- ja kehittämismyönteinen ilmapiiri työssä. Työskentelemme monipaikkaisesti ja työtehtävien niin mahdollistaessa kannustamme sinua työskentelemään Suomessa siellä, missä sinulle parhaiten sopii yhteisöllisyyttä unohtamatta. Tarjoamme joustavuutta työajoissa, pitkät työaikaliukumat ja työsuhteesi pidentyessä pitkät lomat. Lisäksi tarjoamme lounasedun sekä liikunta-, kulttuuri- tai työmatkatuen.
Yhteystietomme
Hannu Laitinen, Hallintojohtaja
hannu.laitinen@luke.fi
+358 295 322 490
Tavoitettavissa: 16.9. klo 9-10 ja 19.9. klo 15.30-16.30
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Työnantaja
Luonnonvarakeskus (www.luke.fi) on lähes 1300 hengen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka työskentelee luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Tehtävänä on tuottaa lisäarvoa, kestävyyttä ja kilpailukykyä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle elinkeinotoiminnalle ja tukea yhteiskunnan päätöksentekoa. Luke tarjoaa monitieteisen kansainvälisen tutkimusympäristön, johon kuuluvat ainutlaatuiset tutkimusinfrastruktuurit. Toimipaikkaverkostomme kattaa koko Suomen.
Helsingin yliopisto (www.helsinki.fi) on Suomen suurin yliopisto, joka etsii ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja luo uudenlaista ajattelua ihmiskunnan parhaaksi. Olemme yksi maailman parhaista monitieteellisistä yliopistoista ja yli 8 000 työntekijän yhteisömme tarjoaa laajat urakehitysmahdollisuudet opetuksen ja tutkimuksen saralla sekä palvelu- ja asiantuntijatehtävissä työskenteleville. Yliopistossa opiskelee 36 000 tutkinto-opiskelijaa.
Luomuinstituutti (www.luomuinstituutti.fi) on Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteinen monitieteinen tutkimus- ja asiantuntijaverkosto. Tehtävänä on tuottaa tutkittua tietoa luonnonmukaisesta tuotannosta ruokaketjun kehittämiseksi Suomessa. Luomuinstituutin tutkimusalat ovat alkutuotanto, ympäristö, elintarvikkeet ja yhteiskunta. Tietoa tutkimustuloksista välitetään tiedeviestinnän, koulutuksen ja tutkimus- ja kehittämishankkeiden avulla.
Sijainti
Helsinki
Haemme suometsien hoidon ja käytön tutkijaa painottuen Pohjois-Suomen olosuhteisiin. Tutkijan tehtäviin kuuluvat suometsien uudistamisen, kasvatuksen ja hoidon, ravinnetalouden sekä puuntuotoksen käytön ympäristövaikutusten tutkimus- ja kehittämis...
We offer our customers research and development services based on our outstanding biological and technological expertise.
Käy työnantajan sivulla