Kemian laitokselle haetaan Yliopistonlehtoria, fysikaalinen kemia 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi.
Haemme innostunutta ja osaavaa yliopistonlehtoria fysikaalisen kemian oppiaineeseen. Tehtävässä pääset vastaamaan fysikaalisen kemian aine- ja syventävän tason laboratorio-opetuksesta, osallistut fysikaalisen kemian luento-opetukseen, ohjaat opinnäytetöitä sekä osallistut opetuksen ja oppimateriaalien suunnitteluun ja laatimiseen. Tehtävään kuuluu myös opetuksen jatkuva kehittäminen ja osallistuminen laitostehtäviin. Fysikaalisen kemian laboratoriotyöt painottuvat optiseen spektroskopiaan, laskennalliseen kemiaan, ja sähkökemiaan, joten tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään näistä aiheista riittävää osaamista.
Lisäksi yliopistonlehtorin odotetaan harjoittavan kansainvälisesti korkeatasoista tieteellistä tutkimusta aiheista, jotka tukevat laitoksen tutkimusprofiilia. Tutkimustyötä voit toteuttaa joko omassa tutkimusryhmässä tai osana olemassa olevaa tutkimusryhmää.
Hakijalta vaaditaan kokemusta ja näyttöjä sekä kemian opetuksesta että kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta. Pedagoginen koulutus ja kokemus fysikaalisen kemian laboratorio-opetuksesta ja/tai muusta opetuksesta katsotaan eduksi. Näytöt opetuksen kehittämisestä ja modernin opetusteknologian käytöstä luetaan myös eduksi.
Yliopistonlehtorin tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Hyvä englannin kielen taito ja kyky antaa opetusta englannin kielellä katsotaan hakijalle eduksi. Opetuskielenä painottuu suomi, mutta myös englantia käytetään.
Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetushenkilöstön tehtävien vaativuustason 6-7 perusteella. Palkkasi on noin 4100–5200 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
Tehtävän alkaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakemus on jätettävä viimeistään 18.10.2024 sähköisellä hakulomakkeella, johon tulee liittää PDF-muodossa englanninkielisinä:
Ansioluettelo (CV, max. 4 sivua), joka sisältää myös henkilökohtaisen ORCID-tunnisteen (toivotaan TENK:n ohjeen mukaista dokumenttia).
Motivaatiokirje.
Suomen Akatemian ohjeistuksen mukaisesti laadittu numeroitu julkaisuluettelo tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5).
Lyhyt kirjallinen selostus (max. 3 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.
Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla). Lisäksi lyhyt kuvaus (max. 2 sivua) hakijan opetusfilosofiasta ja suunnitelmista tehtävään liittyvän opetuksen suhteen.
Lyhyt (max. 1 sivu) kuvaus mahdollisista muista ansioista, joilla hakija haluaa osoittaa sopivuuttaan haettavaan tehtävään (liitä kohtaan muu liite).
Huom. jokaisen liitetiedoston nimessä on esiinnyttävä hakijan nimi.
Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Lisätietoja antavat kemian laitoksen johtaja, professori Mika Pettersson, puh. +358 50 310 9969, mika.j.pettersson@jyu.fi tai kemian laitoksen tutkimuksesta vastaava varajohtaja, fysikaalisen kemian oppiaineen vastuuprofessori Karoliina Honkala +358 40 805 3686, karoliina.honkala@jyu.fi.
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena, sinulla on 6 tuntia aikaa hakemuksen täyttämiseen ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta. Hakemusta voi muokata hakuajan päättymiseen asti.
The JYU is a nationally and internationally significant research university and an expert on education that focuses on human and natural sciences.
Käy työnantajan sivulla