Tutkimuspalvelujohtajan määräaikainen tehtävä 1.1.2025 alkaen. (1.1.2025-31.7.2028)
Tutkimuspalvelujohtaja vastaa yliopiston akateemisen johdon ja tutkijoiden palveluista ja niiden kehittämisestä. Tehtävät keskittyvät yliopiston tutkimustoimintaa tukeviin laajoihin strategisiin kehittämis- ja valmistelutoimiin, tutkimusrahoitukseen ja innovaatiopalveluihin.
Tutkimuspalvelujohtajan rooliin kuuluu oleellisena osana sekä kansallisen että kansainvälisen tiede- ja tiederahoituspolitiikan seuraaminen ja aktiivinen osallistuminen alan verkostojen toimintaan. Tutkimuspalvelujohtaja johtaa Tutkimus- ja innovaatiopalvelut vastuualuetta ja toimii tiiviissä yhteistyössä yliopiston akateemisten yksiköiden ja sisäisten palveluntuottajien kanssa. Tehtävään sisältyy tiedeneuvoston ja tutkijakoulun johtoryhmän valmisteluvastuu sekä osallistuminen yliopistolähtöisten tutkimustulosten kaupallistamiseen yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Tutkimus- ja innovaatiopalvelut tiimissä työskentelee yli 10 asiantuntijaa. Tutkimuspalvelujohtaja toimii asiantuntijoiden esihenkilönä ja vahvistaa asiantuntijaroolillaan vastuualueen tehtävien strategista valmistelua ja tutkimuspalveluiden kehittymistä.
Tärkeimmät sidosryhmät yliopistolaisten lisäksi ovat kollegat suomalaisissa ja ulkomaisissa yliopistoissa sekä rahoittajien ja muiden TKI-toimijoiden edustajat.
Odotamme
Tutkimuspalvelujohtajan palkka määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Tehtävään valittaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja
Tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaava vararehtori Kaisa Miettinen, puh. 050 373 2247, soittoajat 26.9. klo 8.30–9.30, 30.9. klo 10–11 ja 15.10. klo 9–10
Yliopistopalveluiden talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä, puh. 050 591 9522, soittoajat 25.9. klo12–13, 30.9. klo 15–16 ja 17.10. klo 9–10.
Hakeminen
Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:
1) Hakemus / motivaatiokirje
2) Ansioluettelo (CV).
Jyväskylän yliopisto on 2800 asiantuntijan ja 14 300 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15
Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.
The JYU is a nationally and internationally significant research university and an expert on education that focuses on human and natural sciences.
Käy työnantajan sivulla